Olen vain kerran elämässäni itkenyt ilosta.
No nyt tuli tehtyä se toisen kerran.
Olin katselemassa ympärilleni mielenosoituksessa eduskuntatalon edessä lähinnä mielenkiinnosta. En uskonut että laki menisi läpi vieläkään, mutta toivon kipinä oli.
Sitten yhtäkkiä ihmiset alkoivat hurraamaan, kiljumaan ja halaamaan toisiaan. Tajusin että nyt se tapahtui - läpi meni. Purskahdin ilosta itkuun ja soitin äidille - nyt se tapahtui.
Tahdon 2013, Tahdon 2014, Tahdon nyt, aina ja ikuisesti. Kiitos Suomi. Vaikka tämä ei ole vielä tässä, niin tämä on iso askel. Tämä tarkoittaa sitä, että todennäköisimmin tasa-arvo toteutuu.
En ehkä kestä. Alan taas vetistelemään.
perjantai 28. marraskuuta 2014
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
Rati riti ralla
Päätin sitten kokeilla mieluummin suomeksi kirjoittamista. Ehkä se on kuitenkin se parempi vaihtoehto. Juttu varmaan on paljon vapaampaa. Ehkä mietin kaksikielisyyttä. En tiedä.
Noniin, mennäänpä viimeisimpään kuvattuun meikkisotkuuni.
Tadaa. Silmät näyttävät taas kumman sinisiltä, mutta syytän talven ihanaa ylikylmää valoa jonka ansiosta muistutan aamuisin ruumista kalpeuteni puolesta. Uskokaa pois, katoaisin hankeen jos vain haluaisin tän ihon kanssa.
Meikki on tehty Coastal scentsin 88 paletilla, ja kuten näkyy niin olen käyttänyt häpeilemättä vihreää. Ehkä kompensoin sillä tämänhetkistä tukka-ahdistusta (ikuista moista). Linerinä on vanha kunnon Rimmelin Glam eyes ja kajaalina Isadoran musta pehmoinen kajal. Haluan tummat kulmat takaisin, nää vaaleat näyttää kahta läikikkäämmältä. Toki voi olla tekemistä senkin kanssa että evo :D Tukasta puheenollen...
Kattokaatten, tukka taas polkkapituudessa! Se on alkanut kasvamaan ihan kauheeta vauhtia, mikä lisää sitä että en enää kestä olla naturellissa hiusvärissäni. Jotenkin tuntuu, että jää se tietty edge pois joka yleensä ulkonäöstäni löytyy.
Niin, ja tämän luomivärin poistettuani jäsen Pablon eli kissani karva päätti kokeilla, että miltä tuntuisi asua sille eiluonnollisessa asuinympäristössä ja matkakohteeksi valittiin vasen silmäni. Vasen silmä vastasi tulehduksella. Tulehdus viikon meikki- ja piilarikiellolla. Kiitti muroista, vasen silmä. Ihan kuin et olisi jo valmiiksi suoraan sieltä itsestään. Onneksi tosin nyt alkaa olla jo ohi tulehdus, mitä nyt silmä tykkäsi vielä hieman kyttyrää piilarista. Rilleissä vain on ongelmana se, että piilottaa meikin lähes täydellisesti.
Sörsselssön sentään. Ainakin on valoisampaa lumen takia.

perjantai 7. marraskuuta 2014
Glitterface
Hi.
So, my parents asked me to go to eat with them, so I decided that this was a great oppornity tolook like a clown put some makeup on.
I actually had two looks. This is the first one:
I liked this one very much, but then I remembered that I don't have anything to match. My clothes are mostly black or earthlike colours, so bright teal wan't that great idea after all. Though I have this one shirt with teal cat eyes... Oh well. Don't mind my hair in these pictures, I just brushed it somehow :D
This look is made with my Coastal scents 88 palette, a random Gosh palette I took from my friend who did not need it anymore and asked if I wanted it. I actually used these same eyeshadows in my other teal look. The glitter is NYX Candy glitter line in Jade.
As I said, it did not match with anything I owned, so I washed it off and started again. I look so odd in this new make up, but I kinda like it.
My hair... I just experimented something with it, and somehow I had a hair like my ex classmate (Moi jos luet tätä jäsen V) but hers is naturally that curly and it is more awesome than mine >8( I actually sent a pic to her and said that OMG SAMEHAIR. The color is matching at least :D
I used some dark redpurple lipstick from Sephora. I bought it when I was in France about four years ago, and I kinda miss that Sephora now.
Hnngh. With my glasses I looked like a librarian with killing glare, whoops.
So, my parents asked me to go to eat with them, so I decided that this was a great oppornity to

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)